Lost in paradise

Keskiviikkona 7.5 oli aika jättää Singapore taakse ja lentää Indonesian maaperälle. Indonesia on maailman suurin saarivaltio, johon kuuluu jopa 17 508 eri saarta, suurimpia saaria ovat Sumatra, Jaava ja Sulawesi. Maan väkilukukin puhuu puolestaan, sillä Indonesiassa ihmisiä on yli 234 miljoonaa. Itse päätimme aloittaa helpoimmasta kohteesta eli Balista, joka sijaitsee Jaavan saaren itäpuolella. Bali on siis se yleisin saari mikä tulee esille puhuttaessa ainakin suomalaisten kanssa Indonesiasta, sillä Bali on Indonesian suosituin lomakohde.

Lennettiin siis JetStarilla suoraan Singaporesta Balille ja olipahan taas pieni shokki tulla yhdestä maailman hienoimmasta maasta ei niin sivistyneeseen Indonesiaan. Niinkuin Thaimaassa konsanaan niin myös Indonesiassa meininki oli erittäin verkkaista eikä kenelläkään ollut minnekkään kiire. Niinpä ei ollut lentokentän laukkupojillakaan, kun jouduimme heti alkuun odottamaan rinkkojamme noin tunnin. Onneksi rinkat saatiin kuitenkin edes perille asti ja seuraavaksi oli aika lähteä opettelemaan maan tavoille eli tinkaamaan taksia sopuhintaan, jotta päästäisiin joskus hotellille asti. Tinkaamiskulttuuri on Indonesiassa jonkun verran ehkä jopa intensiivisempää kuin Thaimaassa, sillä taksimatkasta hotellille pyydettiin alunperin hintaa 200 000 rupiaa, vaikka oikea hinta sen pituiselle matkalle olisi ollut suunnilleen 80 000rp. Joten helpommaksi tulee käyttää mittaritakseja, jos ei ole hajuakaan paljonko haluaisit matkastasi maksaa.

Kovan tinkaamisen jälkeen hinnaksi jäi lopulta 120 000rp ja pääsimme matkaan. Kuskihan ei tietenkään ollut koskaan kuullutkaan meidän hotellin nimeä, mutta sentään tiesi edes kyseisen kadun. 20 minuutin matkan jälkeen tosiaankin löysimme oikean kadun, mutta hotellia ei näkynyt missään. Noin puolisen tuntia ajelimme katua edestakaisin, kyselimme muiden hotellien vartijoilta ja soittelimme hotellillemme, mutta tuloksetta. Lopulta totesimme taksikuskillemme, että jättäkööt meidät vain johonkin, kyllä me joku yöpaikka löydetään. Kello läheni siinä kohtaa jo puolta yötä, kun harhailimme kahdestaan pimeällä ja hiljaisella kadulla, kunnes erään hotellin työntekijä tuli kyselemään tarvitsemmeko apua. Selitimme miehelle asiamme ja kuin onnen kaupalla mies onnistui saamaan oman hotellimme työntekijän viimeinkin puhelimella kiinni. Langan toisessa päässä poika lupautui tulla päästämään meidät hotellille sisään, sillä respa oli jo kiinni, eikä paikalla ollut ketään. Meitä auttanut mies pyysi meidät hänen hotellillensa odottelemaan ja tarjosi meille vettä, sillä hänen mielestään kahden nuoren tytön ei kuuluisi harhailla kaduilla puolen yön jälkeen. Viimeinkin sitten noin yhden aikaan yöllä nuori poika tuli meitä noutamaan, ja saattoi meidät hotellille. Ei ihmekkään, että paikka ei helposti löytynyt, sillä se sijaitsi pienen pimeän kujan päässä, vailla minkäänlaista kylttiä.

Olimme viimein löytäneet paratiisin.

Hotellin pumpulinpehmeä kissa Rama