Charity Shop Prom

Kohta 2 viikkoo takana Innisfailissa! Ei uskois että aika menee niin hullun nopeesti vaikka ei oo mitään tekemistä. Töitä ei siis olla vielä saatu, mutta toivotaan, että viikon sisällä jo vihdoin saatais. 

Lauantaina päästiin osallistumaan ihan huippujuttuun, mitä ei varmastikkaan tulla kokemaan enää koskaan uudestaan. Nimittäin meidän hostellilla järjestettiin historian ensimmäiset hyväntekeväisyystanssiaiset, missä oli ideana ostaa juhlavaatetus hyväntekeisyyskaupasta. Innisfailissa on kolme sellasta kauppaa, mitkä suomalaisen näkökulmasta näyttää ihan normaaleilta kirppareilta, mutta ilmeisesti ihmiset on lahjoittanut vaatteita ja muita tavaroita kyseisille kaupoille ja tuotoista suurin osa menee hyväntekeväisyyteen. Näin siis me ainakin ymmärrettiin. Torstaina käytiin kiertämässä kirpparit läpi ja kumpikin löydettiin sopiva varustus tanssiaisiin, vaikka aluks tosin pohdittiinkin että pitäiskö laittaa jotain vähän hienompaa, kun käsite 'prom' on vähän kun vanhojentanssit Suomessa. Pitäydyttiin kuitenkin meidän trikoomekko-converse -valinnassa mikä loppujenlopuks olikin ihan hyvä päätös.

Hostellin oleskelu/kuntosali/tv-huoneessa oli koko lauantai päivän ihmiset järjestelemässä paikkoja kuntoon tanssiaisia varten ja koko seinustan peittäviin ikkunoihin oli laitettu näköesteiksi lakanoita, jottei kukaan pääsis kurkkimaan ennen aikojaan sisälle. Illalla kellon lyödessä seitsemän olikin jo koko hostellin porukka ovella jonossa pareittain. Me todettiin jo alussa olevamme edelleen team finland, joten kaksistaan me sinne sit mentiin. Ovelle oli yks poika päässyt portsariksi komentelemaan muita ja pitämään järjestystä yllä, ettei tarjoilupöytään syntyis kauheeta ruuhkaa, sillä kun on 60 nälkästä ihmistä ja kahden metrin mittainen tarjoilupöytä, sekä yksi saavillinen boolia, niin siinä kyllä nopeet kyynärpäät syö hitaat.

Ilta oli kokonaisuudessaan tosi kiva. Ihmisten hyvä fiilis oli sellanen mitä ei pysty sanoilla kuvaamaan. Kaikki oli vaan niin onnellisia ja sitä yhtä ja mahtavaa suurta perhettä. Pääsi taas juttelemaan sellasten ihmisten kanssa, kenen kanssa ei oo vielä kauheesti tullu sanoja vaihdettua ja muutenkin oli paljon parempi fiilis kun yleensä, kun nyt oli koko porukka samassa tilassa. Illan aikana musiikki soi diskovalojen välkkyessä ja viinin virratessa. Pojatkin tykkäs, kun pitkästä aikaa tytötkin näytti täällä tytöiltä ja kehuja jaeltiin puolin ja toisin jatkuvasti. Äänestettiin myös prom king & prom queen -titteleistä, sekä aiemmin oli ollut äänestykset muihin titteleihin mitä tanssiaisessa jaettiin, mitä oli muunmuassa vuoden pahin juoruilija, limanuljaska, juoppo, sekä illan pukeutuja. Kauheesti ei ole kuvia illalta, mutta ehkä pääsette kuitenkin vähän käsitykseen että millasta täällä oli.

Meidän huoneen porukka

Whatabout Walkabout

Viime torstaina tultiin tänne Innisfailiin Cairnsista kivasti Greyhoundin kyydittämänä. Meille sattu mukava bussikuski, joka muunmuassa kerto, että jos jotain tavaroita sattuu jäämään bussiin, niin ne löytää viikon päästä eBaysta. Että sellasta..

Innisfail on pieni kylä Queenslandin osavaltiossa, reilun tunnin bussimatkan päässä etelään päin Cairnsista. Paikka on tunnettu sellasena farmikylänä, sillä täällä on todella paljon banaanifarmeja, sekä muutamia kala- ja sokeriruokofarmeja. Täällä vallitsee trooppinen ilmasto, joka tarkottaa sitä, että lämmintä riittää oikeastaan vuoden ympäri, vaikkakin talvisin yöt on vähän viileämpiä. On myös mahdollista joutua trooppisen syklonin uhriksi, nimittäin kesäkuukausina niitä saattaa täälläpäin Australiaa esiintyä. Aika jännää, noin niinkun pelkästään tämmösen suomalaisia myrskyjä nähneen näkökulmasta. Kuitenkin Innisfail on ehkä eniten tunnettu backpackereiden keskuudessa, ketkä tulee tänne tekeen farmihommia saadakseen toisen vuoden viisumin. Australiaan saat siis hakea toisen vuoden Working Holiday -viisumia, jos olet tehnyt 88 päivää farmitöitä tietyillä postinumeroalueilla, poissa suurkaupungeista ja sen perässä mekin täällä siis ollaan.

Matkalla Innisfailin keskustaan

Torstaina iltapäivästä päästiin perille Innisfailin keskustaan bussipysäkille, johon meidän lisäksi täydestä bussista jäi kaks muuta tyttöä. Siinä sitten odoteltiin ja ihmeteltiin ja lopulta kun saatiin meidän suut auki, niin selvis että ne on tulossa meidän kanssa samaan hostelliin. Lopulta hypättiin hostellin pomon Johnin kyytiin ja suunnattiin kylän läpi kohti meidän uutta kotia, Walkabout -työhostellia. Työhostelli on siis hostelli, jossa on viikkovuokra, mikä meidän tapauksessa on 195AUD/viikko ja hostellin omistajat etsivät kaikille asukkaille töitä saapumisjärjestyksessä. Joissain tapauksissa tämmöset paikat voi olla pelkkää huijausta tai niissä voi olla tarjolla pelkkää suomeks sanottuna paskahommaa eli huonolla palkalla pitkiä päiviä. Sen verran kuitenkin ihmiset on näistä hostelleista täällä Innisfailissa hyvää puhuneet, että uskallettiin tämmöseen hommaan lähtee, nimittäin tässä kylässä ehkä 99,9% työtä tekevistä backpackereista asuu työhostelleissa. Hostelli sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta ja täältä järjestetään keskustaan kyyti joka päivä kaks kertaa, joten aika helposti pääsee kaupoille jos jotain tarvii, vaikka kävellenkään matka ei kestä kun noin kymmenen minuuttia. Ja nyt kun ollaan ohimennen nähty noi muutkin täällä olevat työhostellit, niin on tää niistä ehkä eniten kodikkaimman ja mukavimman olonen. Hevosenkengän muodossa olevat rivitalot 2-8 hengen huoneilla, iso nurmikenttä keskellä taloja, isot terassit ja nurmikkoalue talojen takana, joten paljon on tilaa olla ulkona. Päästiin huoneeseen samaan aikaan saapuneiden tyttöjen kanssa, sekä neljän jo täällä asustavan pojan kanssa. Meidän lisäks huoneesta löytyy pari ranskalaista poikaa, yks irkku/ruottityttö, yks skottityttö, sekä pari poikaa briteistä.

Meidän koti näyttää vähän ehkä koulurakennukselta

Perjantaina meille sanottiin, että nyt lähdetään Innisfailin suurimpaan tapahtumaan, vuosittaisille karnevaaleille. Kun päästiin sinne, näky oli kun elokuvasta. Edessä oli vanhan ajan tivoli keskellä peltoa, missä oli kaikenmoisia kojuja ja laitteita kaiken ikäsille. Sieltä löytyi myös lehmiä, kanoja ja muita pikkutipuja. Syy, miks me sinne mentiin selvisi, kun löydettiin teltta missä oli banaanin lajittelu ja pakkauskilpailu. Siellä oli backpackers -kategoria, joten jokainen Innisfailin neljästä työhostellista osallistui siihen omalla joukkueellaan. Meno oli ihan huippu alusta loppuun ja tulihan se voitto sieltä kotiinkin vielä kaiken lisäks!

Karnevaali

Ihmiset täällä on vähän kun yhtä suurta perhettä: kaikki moikkailee vaan ohikulkiessaan ja tulee jutuille vaikket ees tuntis koko ihmistä. Se tässä on mukavaa, että helposti tutustuu uusiin ihmisiin ja varsinkin kun oot uus täällä, niin kaikkia kiinnostaa kuka oot ja mistä tuut. Suurin osa ihmisistä on ollu täällä jo aika pitkään, joten kyllä se vähän iteltäkin pientä oma-alotteisuutta vaatii jos haluu päästä porukkaan mukaan. Tässä kun ollaan matkustettu pelkästään kaksin eikä olla kauheesti tavattu muita ihmisiä, niin täällä kyllä toi englanninkielikin kunnolla pääsee paranemaan ja kokoajan oppii lisää, kun sitä kuulee ympärillä kokoajan ja sitä joutuu väkisinkin käyttämään paljon ellet haluu olla epäkohtelias, pitää vaan uskaltaa puhua. Päivät täällä koostuu aikalailla siitä, että maanantaista torstaihin ihmiset käy töissä, suurin osa lähtee aamulla kuuden aikoihin ja tulee takasin neljän jälkeen. Muutama tunti siinä sitten porukalla ollaan illasta pihalla ja sen jälkeen kaikki siirtyy omiin huoneisiinsa ja nukkumaan. Käytännössä täällä alkaa viikonloppu jo torstaina, joten joka viikonloppu torstaista sunnuntaihin eletäänkin sitten vähän kun Juhannusta aina uudestaan ja uudestaan. Ilman korvatulppia ei kyllä täällä saa nukuttua, varsinkaan viikonloppusin, vaikka olis kuinka hyvät unenlahjat.

Hauskan niminen motelli keskustan laitamilla

Nyt täällä sitten ootellaan, että josko sitä pääsis pitkän lomailun jälkeen työn makuun parin viikon sisään, kun suurin osa on suorittanut oman osansa töistä ja saanut jo oikeuden hakea toisen vuoden viisumia. Päivät meillä on kulunu oikeestaan paikallisessa Halpa-Hallissa shoppaillessa uusia vaatteita ja tavaroita, syödessä, sekä nauttiessa auringosta, joten kauheesti ei oo täältä kerrottavaa ennen kun meille niitä töitä löytyy.

Viimeset kilometrit

Meidän ekan roadtripin viimeinen etappi suoritettiin sunnuntaina Townsvillestä aivan Cairnsin kupeeseen Coconut Holiday Resort -nimiseen karavaani parkkiin. Tällä kertaa oikein jopa soitettiin noin puolisen tuntia ennen parkkiin saapumista, että onko siellä edes tilaa ja oli kuin olikin yksi paikka meille juuri sopivasti. Emma oli taas kerran bongannut paikan Wikicampsista ja jälleen valinta osui nappiin, koska paikkahan oli ihan huikee, tosin ehkä vähän rahan tuhlausta yhden yön takia (44AUD), mutta siinähän me ollaan hyviä! Paikka olis soveltunut monen viikon lomailuun, sieltä meinaan löyty kaikki mitä ihminen voi lomallaan tarvita; pieni elintarvikekauppa, ravintola, vesipuisto, pari uima-allasta, ulkoilma elokuvateatteri, kuntosali, minigolf-kenttä, lasten leikkipuisto & pompputyynyt ja tietysti perusjuttuja, kuten vessat, suihkut, keittiö ja lukuisat grillauspaikat. Unohtukohan nyt jotain?

Castle Hill, Townsville

Käytiin vielä aamulla ennen Cairnsiin lähtöä ajamassa Townsvillen keskellä sijaitsevan Castle Hillin huipulle

Coconut Holiday Resort, Cairns

Maanantaiaamuna olikin sit aika pakata kamat ja siivota auto. Kyllä me meinaan viikossakin ehitään aika hyvin levittäytyä. Haikein mielin hypättiin viimestä kertaa vihreeseen paholaiseen ja köröteltiin 10 minuuttia Cairnsiin, jonne auto piti palauttaa viimestään kello 14. Aikaahan meillä oli reilusti, joten kerettiin vielä pyöriä autolla keskusta läpi, käymään lounaalla ja heitettiin vielä kamatkin hostellille ennen auton palauttamista. Kätevää kun ei tarvinnut kaikkien kamojen kanssa hirveessä auringon paahteessa käppäillä hostellille!

Cairnsin keskustaa

Käytiin myös karjalanpiirakoilla ruotsalaisessa Cafe Fika -kahvilassa

Oltiin sunnuntaina varattu etukäteen netistä hostelli Cairnsista, kun todettiin että ei jakseta enää sitä ovelta ovelle kiertelyä ja hintojen kyselyä mitä Aasiassa tehtiin. Päädyttiin sellaseen paikkaan kun Gilligans, mikä on tosi suosittu nuorten reissaajien keskuudessa. Ekaa kertaa koko reissulla oltiin yötä dormissa, missä oli meidän lisäks kuus muuta ihmistä ja siitä lystistä maksettiin 25AUD/sänky/yö. Oikeestaan joka yö siellä vaihtu asukkaat ja siellä me oltiin sit pääasiassa epäsiistien brittityttöjen ja mukavien jenkkien kanssa. Keskiviikkona oltiinkin kunnon likkaporukalla viettämässä iltaa, vaikka seuraavana päivänä pitikin lähtee jo jatkamaan matkaa, mutta oli kyllä kiva tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla kaikkia juttuja missä kukakin on ollu ja tehny ja saada hyviä vinkkejä omiin tuleviin reissuihin. Cairnsiin oli tarkotus mennäkin vaan pariks päiväks, että voidaan soitella paikkoja läpi minne pääsis tekemään meidän toisen vuoden viisumihommia eli farmitöitä. Oltiin alunperinkin suunniteltu, että suunnataan ekana Innisfailiin ja sit saatiinkin vinkkiä reissublogia pitävältä Emmalta, että mihin kannattais soitella. Heti ekasta paikasta tärppäs ja omistaja lupas parin viikon sisään töitä, joten tultiinkin tänne jo eilen, niin päästään vähän tutustumaan hostellin tavoille ettei tarvii suoraan seuraavana päivänä juosta jo töihin.

Gilligans

Pestiin vähän pyykkiä

Käytiin myös nauttimassa Cairnsin rannalle rakennetusta laguunista, kun täälläpäin Australiaa ei voi meressä uida kaikkien mölliäisten takia. 

Townsville ja aurinkoinen Magnetic Island

Tätä tekstiä kirjottaessa oltiin Townsvillessä ulkona istumassa Ausseissa ekaa kertaa shortsit jalassa ja aurinko kerrankin jopa oikeesti kunnolla lämmitti!

Perjantai aamuna oltiin onneks päästy eroon keinutuksesta ja mukavasti heräiltiin taas auringonnousuun. Kerrankin oli muuten yö, kun ei yhtään paleltanut kumpaakaan! Kamat kasaan ja taas edessä oli sellaset reilu 300km kohti Townsvillea, mikä on 155 500 ihmisen asuttama kaupunki Australian koillisrannikolla. Kyllä sitä tossa matkalla vähän hymyilytti, kun tuli kyltti että Cairns reilu 300km, kun kuitenkin alkumatkasta se oli luokkaa 1700+. Sitä alkaa jo vähän tottumaan noihin välimatkoihin ja tohon maastoon, minkä keskellä täällä ajellaan. Välimatkat täällä rannikolla saattaa olla yli 50km ennen seuraavaa kylää, kaupunkia tai huoltoasemaa, joten aika tarkkana saa olla ettei pääse menovesi loppumaan autosta eikä itsestä. Nyt varsinkin ollaan huomattu se, että miks pimeellä ajamisesta varotellaan kauheesti, kun tossa kolmensadan kilometrin ajomatkan aikana näkyi valehtelematta parin kilometrin välein jonkin näkönen mölliäinen (pääosin kenguruita) tien vieressä liiskautuneena tai ajoneuvon töytäisemänä. Terveisiä siis Lillille ja teille muillekin, ketkä inhoo nähdä kuolleita eläimiä tienvarressa. Tosi isot hintaerot täällä on myös noilla huoltoasemilla, että saa kyllä aika tarkkaan kattoo missä tankkaa, varsinkin jos yhtään haluaa venyttää penniä. Isommissa kaupungeissa/kylissä tietysti halvempaa. Tietöitä täällä myös tehdään tosi paljon, ehkä johtuen tästä viileämmästä ilmastosta täällä tällä hetkellä, kun ei kai niitä voi kauheesti sitten +40 hellelukemissa tehdä. Joku viisaampi varmaan senkin tietäis..

Townsvillestä oltiin sen verran luettu, että älkää missään nimessä viettäkö aikaa siellä paria yötä pidempään, että ei siellä oo mitään kummallista muuta kun jos haluaa viereisellä Magnetic Islandilla käydä. Townsvilleen kun saavuttiin perjantaina iltapäivästä, niin etsittiin taas karavaaniparkki kun leirintäalueita siellä ei meidän tietojen mukaan oikein oo. Päädyttiin sellaseen paikkaan, kun Town and Country, mistä oli sanottu että aika vanhanaikanen ja pieni, mutta lähellä keskustaa ja henkilökunta mukavaa. Kun päästiin perille, niin meille selvisi, että myöskin karavaaniparkkien hinnat oli pilvissä juuri sillä hetkellä meneillään olevan V8 Supercars Castrol Townsville 500 -nimisen rallin takia, mikä on ilmeisesti aika iso tapahtuma. Huomattiin se myöskin äänistä mitä sieltä leirintäalueelta hyvinkin kuuli, joten vissiinkin oltiin aika lähellä kyseistä tapahtuma paikkaa.

Lauantaina aamusta lähettiin sitten kohti Townsvillen satamaa mistä lautta/pikavene mikälie lähti kohti Magnetic Islandia. Se on siis saari vajaa 10 kilometrin päässä Townsvillestä, joka on saanut nimensä kun kapteeni Cook purjehti saaren ohi ja sen kompassi lähti heittään ympyrää ja meni ihan sekasin. Saaren keskellä on vuori nimeltä Mt. Cook, mikä on ilmeisesti nimetty kanssa kyseisen mertenhirmun mukaan. Magnetic Island on muuten koko Australian aurinkoisin paikka, sillä aurinko paistaa siellä keskimäärin 320 päivää vuodessa, joten ei mikään huono lomakohde! Satamaan mentiin autolla ja päiväks parkkipaikka tais maksaa 7,5$. Lauttoja saarelle kulkee noin tunnin välein ja ite valittiin Sealink, jonka edestakaisesta lipusta maksettiin suunnilleen 30$. Saarelle on mahdollista mennä myös omalla autolla, mutta sillä lystillä olisi ollut hintaa aivan liikaa yhden päivän takia. Matka saarelle kesti n. 20 minuuttia minkä jälkeen lähettiin metsästämään autovuokraamoita, sillä oltiin kuultu että se on helpoin tapa liikkua saarella. Tälläkään kertaa onni ei meitä suosinut, kun oltiin tyhmiä eikä oltu varattu autoo etukäteen niin meni sit bussihommiks koko päivä. Bussit siellä kulkee edes takaisin saarta tunnin välein ja päivälippu makso 7,5$. Saarellahan on vaan oikeestaan pari päällystettyä päätietä, joten jos on oikeen urheilijasielu niin hyvät vaellusvarusteet vaan niskaan niin saarta pääsee tutkimaan kävellen erittäin mainiosti. Me ollaan kuitenkin tähän mennessä tarpeeks jo rantoja ja hienoja lahtia nähty niin todettiin että ei me voida enää nähdä mitään hienompaa, joten rannat sai meidän puolesta jäädä muille. Mentiin sen sijaan käymään Bungalow Bayn sellasessa eläinpuistossa, mikä järjestää joka päivä muutaman opastetun kierroksen missä pääset 44$ hintaan näkemään ja varsinkin kokemaan sellasia juttuja mitä et isommissa eläinpuistoissa voi tehdä. Kierros kesti kaks tuntia ja nähtiin ja pidettiin kädessä koalaa, kilpparia, vauvakrokoo, liskoja, silitettiin vompattia, pussailtiin ison mustan papukaijan kanssa ja juteltiin valkosen kakadun kanssa. Ihan huippu homma, lämpimästi suositellaan siellä käymistä kyllä! Sen verran mukavalta lomailu paikalta saari vaikutti, että sinne taidetaan kyllä vielä jossain kohtaa palata vähän paremmalla ajalla!

Horseshoe bay

Etäisyydet saarella ei oo kauheen pitkiä

Vaarallinen Saltwater Crocodile vuoden vanhana vielä tosi pieni ja viaton

Päällystetyt tiet on hauskoja saarella, kun se on vähän kun asfalttia mihin on liimattu pikkukiviä päälle

Whitsundays sailing

Seuraava määränpää Airlie Beach saavutettiin tiistaina alkuillasta! Alunperin suunnitelmana ennen Airlie Beachille menoa oli yöpyä isommassa Rockhamptonin kaupungissa pari yötä, mikä on siis tuttu niistä kalliista agnus härän pihveistä mitä te siellä Saludissa ja The Grillissä tyytyväisinä syötte, mutta päätettiin tällä kertaa skipata kyseinen kaupunki ja palata myöhemmin sitten takasin niitä pihvejä maistelemaan. Matkalla kohti Airlie Beachia pysähdyttiin kuitenkin pienen kaupungin levähdyspaikalle, Rockhamptonista 30 minuutin ajomatkan päähän yöksi, kun toi Australiassa ajeleminen varsinkin sen jälkeen kun ei oo auton rattia nähny kolmeen kuukauteen, niin on aika rankkaa. Kiva oli kyllä välillä ollakkin vähän pienemmässä paikassa yötä, missä kaikki morjestelee toisilleen ja suunnilleen kaikki tuntee toisensa, kun hetken aikaa ollaan jo noissa isommissa kaupungeissa pyöritty.

Autossa yöpymisestä sen verran, että ei oltais kyllä uskottu sen olevan ihan noinkin mukavaa, kun mitä nyt edellisenä kokemuksena Suomessa on Yyterin Beachfutiksessa ja Summer Upeilla joutunu autossa nukkumaan. Ainoona huonona puolena oli alkumatkan viileet yöt. Täällä päin palloo kun on tosiaan talvi menossa, niin kyllä sitä villasukat (kiitokset niistä Juulin tädille) sekä collegehousut ja -paidat tuli tarpeeseen vielä paksun peiton lisäks. Toki mitä pohjosempaan tultiin, sitä lämpösemmäks ilmat muuttu ja vaatetusta sai sitä mukaa alkaa vähentämään. Mutta muuten matka meni mukavasti ja aika hyvin toi unirytmikin pääsi kääntymään. Nimittäin kun aurinko laskee ilta kuuden aikoihin, niin siitä parin tunnin päästä pitää mennä jo nukkumaan, että aamulla jaksaa herätä siihen kun aurinko nousee eli noin aamukuuden aikoihin.

Auringonnousuun on kiva herätä

Tiistai aamuna lähettiin sitten taas ajelemaan sellaset kevyet 400km pohjoiseen ja tosiaan hyvissä ajoin ennen auringonlaskua oltiin perillä. Majotuttiin sellaseen paikkaan, kun Sea Breeze Caravanpark, ja täytyy sanoo että se oli kyllä positiivinen yllätys. Aika kalliitahan noi karavaaniparkit on siinä mielessä, että kun edellisenä yönä ei maksettu mitään ja sitten taas yhdestä yöstä ilman sähkökaapeleita autoon joutuu pulittamaan 30AUD vaan siitä että pääset suihkuun, niin on se aika hurjaa, mutta kaippa se vähän riippuu paikastakin tietysti.

Pienen mietiskelyn jälkeen varattiin seuraavalle aamulle purjehdusretki kuuluisille Whitsundays -saarille. Ongelmana oli siis se, että kun ilmat oli aika kylmät, tai sit ne vaan tuntu kylmiltä ton parin kuukauden Aasian matkustelun jälkeen. Kuitenkin netistä luettiin ja respan täti kerto, että parempi sinne on paikalliseen talviaikaan matkustaa, kun kelien pitäis olla paremmat ja ei oo mitään hirmumyrskyjä tai kauheeta aallokkoo. No niinpä niin, siitä sitten vähän myöhemmin.. Otettiin siis yksi yö, kaksi päivää -purjehdus, kun aikaa ei ollut enempää ja ajateltiin että eiköhän siinäkin jotain ehdi näkemään. Keskiviikkoaamuna lähdettiin siis S.V. Whitehavenin matkaan parinkymmenen muun ihmisen kanssa. Samantien kun päästiin satama-alueelta pois, niin alko keinutus. Ensimmäisenä suuntana oli kuuluista Whitehaven beach, minne piti olla jotakuinkin vajaan kolmen tunnin purjehdus, mutta todellisuudessa se kesti reilu neljä tuntia. Voitte siellä vaan sitten kuvitella, että millanen matka se oli. Pakko oli olla laivan takakannella ulkona ettei lennä oksu ja kyllä välillä sai melkein rukoilla, että päästäis hengissä perille. Pelkästään sillä Viking Linella Tukholmaan matkustaneet ei voi varmaan ees kuvitella sellasta aallokkoo mitä me siellä koettiin siinä pienessä purkissa. Sama vesihän se vissiin ainakin periaatteessa menee ihan jenkkilään asti (saa korjata jos ollaan ihan väärässä). Siihen päälle vielä sellanen jotakuinkin 25m/s tuuli, niin aika tiukassa paketissa sai koko matkan olla. Perille kuitenkin päästiin ja kuvia voitte kattoo alempaa. Seuraavana tehtävänä Whitehaven beachilla palelun (jotkut vielä oikeesti kävi siellä uimassa!) jälkeen meillä oli löytää paikka, mihin voidaan ankkuroida vene ja olla yötä mahdollisimman pienellä aallokolla, joten ilta auringonlaskun jälkeen menikin purjehtiessa aallokossa taas muutama tunti. Torstaiaamuna uhmattiin taas luontoäitiä ja purjehdittiin pari tuntia paikkaan, missä sitten snorklailtiin (kunnon suomalaisina kestettiin meressä suunnilleen 10 minuuttia ja takasin veneeseen ensimmäisten joukossa), sekä kajakoitiin ja sieltä sitten ruoan jälkeen kivasti masut täynnä alotettiin parin tunnin keinuva matka takaisin satamaan Airlie Beachille. Vissiin noi tasapainosetit meni vähän siitä keinutuksesta sekasin, kun koko illan tuntu että olis vieläkin laivassa. Että koita siinä nyt sitten käydä suihkussa, kun toisella kädellä piti ottaa seinästä tukee, kun tuntui ettei pysy pystyssä.

Meidän hytti

Takasin Airlie Beachia kohti

Täytyy kyllä sanoo, että meillä kävi tosi huono tuuri kelin puolesta. Sillä se tuuli oli tosiaan jotain ihan uskomatonta ja vesi oli sateen ja tuulen myötä varmaankin jonkunverran sekottunut ja tosi kylmää (joku sano että 23 asteista), eikä siitä snorklauksestakaan oikeen voinut kunnolla nauttia, kun piti keskittyä samaan aikaan kylmyydestä tärisemiseen ja rauhallisesti hengittämiseen. Kyllähän meillä oli märkäpuvutkin lämmikkeenä päällä, vaikka todellisuudessahan ne puvut oli varmuuden vuoks vaarallisia meduusoja varten, tosin niitä ei tähän aikaan vuodesta pitäis edes olla. Olis kyllä siitä reissusta pystyny paremmalla ilmalla nauttimaan paljon enemmän ja varsinkin kun siitä sai pulittaa jopa 330AUDn verran, mutta kokemushan sekin. Voi myös olla, että tässä kun on nyt sen verran ympäriinsä matkusteltu, että ehkä alkaa jo pääkoppa vähän turtumaan noihin kaikkiin hienouksiin mitä olis tarjolla. Kai sitä jokaiselle reissarille jossain kohtaa tulee eteen sellanen vaihe, että mikään ei näytä eikä tunnu miltään, vaikka jälkeenpäin miettii että no olihan se nyt oikeesti tosi hienoo.

Fraser Island

Varattiin viime sunnuntaille meidän Hervey Bayn majapaikan kautta retki Fraser Islandille, kylläkin aika suolaseen 170AUD hintaan. Mietittiin pieni tovi, että kehtaako päiväretkestä maksaa niin paljon, mutta päätettiin sit että lomallahan tässä ollaan eikä ollu kauheesti vaihtoehtoja jos sinne halus mennä. Saarelle nimittäin ei voi mennä ajamaan muuta kun nelivetosella autolla ja meidän camperi ei nyt tällä kertaa ihan täyttäny vaatimuksia. Fraser Island on siis saavuttanut paikkansa maailman suurimpana hiekkasaarena hienolla 1840 neliökilometrin suuruudellaan ja kuuluu myös yhdeksi UNESCOn maailmanperintökohteista vuodesta 1992 lähtien. Saari sijaitsee siis Australian itärannikolla, (jos nyt jo on jäänyt epäselväks että missäpäin Ausseja me ollaan) noin kymmenen kilometrin päässä mantereesta. Se on myös ainoo paikka, jossa kasvaa sademetsää hiekkadyyneillä. Siinä taas teille tyhmemmillekin vähän infoo meiltä viisaammilta hahaa.

Kukonlaulun aikaan piti saada päät ylös tyynyistä, mennä bussipysäkille oottelemaan ja jo hetken päästä Fraser Experiencen oma Toyota Land Cruiser tuli meidät noutamaan. Meidän kanssa autossa paikallisen oppaan lisäks oli saksalainen nuoripari, sekä paikallinen, eri osavaltiosta kotoisin oleva vanhempi pariskunta. Mukava oli kyllä lähtee sen verran pienemmällä porukalla, kun joskus saman oppaan matkassa saattaa olla jopa 48 ihmistä! Fraser Islandille pääsee siis ainoastaan lautalla, joka on vähän kun suomalainen lossi ja matka kestää puolisen tuntia. 

Tällä me kruisittiin ympäri saarta...

Vietettiin saarella kokonainen päivä ja tiivistelmä meidän retkestä menee jotakuinkin näin; ajeltiin kapeita ja pomppusia hiekkateitä pitkin saarta edestakasin, nähtiin ainoastaan sadevedestä muodostunut makea järvi Lake McKenzie, pari vaanivaa dingoo, sademetsää, laivan hylky ja ajettiin rantaviivaa pitkin yhteensä ehkä joku 80 kilometriä. Kuvat saakin kertoo sitten loput!

...tälläsillä hiekkateillä. Tosin tässä se ei näytä yhtään niin pahalle kun mitä se todellisuudessa oli!

Upee Lake McKenzie

Dingoista varoteltiin joka paikassa, eikä suotta!

Petollisia otuksia. Vois ensisilmäyksellä tai toisellakin luulla ihan kiltiksi koiraksi.

75 miles beach