Dealing with massive bananas

Hellurei! Aika on lentäny kun siivillä ja siitä onkin itseasiassa jo melkeen neljä viikkoo kun saatiin töitä, mutta johan sitä toiset neljä viikkoo alkuun odoteltiinkin. Muutenhan täällä ei mitään maailmaa mullistavaa oo tapahtunu, joten ei oo oikeastaan mitään kerrottavaakaan, muuta kun nyt tietty banaaneista. Ja kyllä voidaan sanoo, että arvostakaa sitten joka ikistä banaania jonka tästä eteenpäin syötte, meinaan ei oo mikään pikkuhomma saada niitä sinne kauppoihin!

Banaanifarmit täällä on erikokosia ja aikalailla erilaisiakin, joissain tuotetaan orgaanisia banaaneja ja toisissa sitten niitä ihan tavallisia. Joissain omistajat ja työnjohtajat on todellisia kusipäitä ja joissain, niinkun esimerkiksi meidän tapauksissa tosi mukavia ja rentoja. Pieni infopaketti kaikille nyt tähän alkuun niin teidän on sit vähän helpompi ainakin yrittää ymmärtää et mitä me täällä hommaillaan. Banaanit kasvaa siis puissa ja jokainen puu kasvattaa vaan yhden banaanitertun tai --kasan tai millä nimellä sitä kukin haluaa kutsua, tälläkertaa me käytetään nyt terttua. Kun se puu on sitten tuottanut sen yhden tertun, se vedetään matalaks ja uusi puu pääsee alottamaan kasvamisen edellisen viereen, joten sanomattakin selvää että banaanipelto siirtyy pikkuhiljaa. Kun banaaniterttu on valmiudessa kerättäväks, lihaksikkaat pojat käy nakkaamassa ne 30-70kg tertut harteille ja kantaa trailerille. Kun traileri on täynnä, lähtee traktori sitä kuljettamaan halliin, missä kaikki naiset yleensä työskentelee. Siellä ne laitetaan roikkumaan (hanging) katossa kulkevalle hihnalle, josta ne siirtyvät sitten eri vaiheiden kautta syötäviksi. Nyt riippuen siitä, minkälainen farmi on kyseessä, niin ennen kun banaanit menee pesulle, niistä poistetaan kuolleet kukat päistä pois (deflowering). Tämä kukanpoisto-operaatio tapahtuu siis vain orgaanisten banaanien kanssa. Siitä ne jatkavat matkaa sitten leikkaajalle (dehanding), joka leikkaa veitsellä isosta tertusta pienempiä nippuja ja heittää ne vesialtaaseen, missä seuraava henkilö leikkaa niput kauppaan sopiviksi tertuiksi (clustering). Siitä ne kulkeutuu vedessä eteenpäin lajittelijoille (sorting), jotka ottavat huonot, rumat ja epämuodostuneet banaanit nipuista irti ja sen jälkeen asettelevat ne liukuhihnalle yleensä isommuusjärjestykseen, jotta työnteko olis seuraaville helpompaa. Hihna kulkee eteenpäin orgaanisilla farmeilla dippaajille, jotka dippaa kaikkien banaanien päät punaisella vahalla merkiksi luomutuotteesta ja jos banaanit ei oo niitä orgaanisia niin ne menee suoraan hihnaa pitkin pakkaajille, jotka pakkaa banaanit niihin tuttuihin pahvisiin muuttolaatikoihin niin, että jokainen laatikko painaa suunnilleen 14kg. Viimeisenä ne sitten tuupataan rekan kyytiin, joka kuljettaa ne kauppoihin. Että sellainen seikkailu banaaneilla. Saattaa kuulostaa yksinkertaselta näin tiivistetysti selitettynä, mutta on aika kaukana siitä.

Täällä ne maailman vaarallisimmat hämähäkit ja käärmeet asustelee

Banaanit kasvuvaiheessa

Banaanitertut suojamuoveissa

Juulilla työt alko ensimmäisen kerran 4 viikkoo sitten perjantaina ainoastaan puolikkaalla työpäivällä ja seuraavan kerran töitä piti olla tiistaina. Viikonlopun jälkeisenä tiistaiaamuna olin sitten heränny kello 5 aamulla töihin lähtöä varten ja olin onnellisena syömässä aamupalaa, kunnes meidän hostellin pomo John tuli nykäsemään mua hihasta ja kerto, että farmin pomo oli juuri ilmoittanut ettei haluakkaan mun tulevan töihin enää. Siinä sitte meinasin turhautumisen takia heittää hanskat tiskiin, että noniin tässäkö tää nyt oli, että taasko odotellaan seuraavat 4 viikkoo että päästään kokeileen uudestaan seuraavalla farmilla. Auringonnousua katellessa siinä sitten hörppäsin aamukahvin rauhassa loppuun, eikä yhtään harmittanu katella ku muut lähti töihin ja mä sain mennä takas lämpösen peiton alle nukkumaan. Muutaman tunnin päästä sitte heräilin uudella yrityksellä ja paremmalla jalalla samaiseen aamuun. Just ja just kun olin saanu silmät auki, niin John asteli meidän huoneeseen, lampsi mun sängyn viereen ja kysy että kelpaisko työt. Ööö joo? Sulla on kymmenen minuuttia aikaa olla valmis töitä varten. Niin hyvin alko siis mun banaaniorjan ura, mutta kävipä kyllä hyvä tuurikin, kun en siitä ensimmäisestä farmista tykännykkään. Nykysellä farmilla oon ollu nyt siis 3 viikkoo töissä ja työskennellään yleensä 4 päivää viikossa, joskus 3 ja joskus jopa 5 päivää. Tunteja on päivässä 9,5 ja taukoja päivään mahtuu ainoastaan 2 kappaletta, joten suhteellisen peräsuoli pitkällä saa duunia painaa. Mun työnkuvaan on kuulunu tähän mennessä pääosin banaanien leikkaaminen eli clustering, terttujen ripustaminen ja lajitteleminen. Muutamana päivänä oon päässyt myös ulkohommiin banaaniplantaasien keskelle mm. poistamaan puista kuolleita lehtiä jotta ne saa kunnolla aurinkoo ja sitomaan puita tosiinsa kiinni ettei ne pääse kaatumaan painavien terttujen vuoksi. Eli ei oo siis ihan itsestäänselvyys, että ne tuoreet banaanit saadaan sinne kauppoihin joka päivä!

Emmalla taas kävi niin, että pomo tuli ehdottamaan seuraavaa vapaata työpaikkaa, missä olisi vain 1,5 -2  päivää viikossa töitä. Kuitenkin luvattiin, että heti paremman ilmaantuessa saisi paikkaa vaihtaa, kun on helpompi saada työntekijä farmille jos on tehnyt kyseisiä hommia aiemmin. Eli tällähetkellä me työskennellään vaan maanantaisin ja tiistaisin ja rahaa tulee 260-300AUD viikossa, joten saa vuokran maksettua ja jos kattoo mitä syö ja ostaa, niin pystyy vähän säästämäänkin. Ensimmäiset kaksi viikkoa tein deflowering:ia ja myöhemmin pääsin lajittelemaan sekä kokeilemaan hanging:ia. Kyllä se aika tehdastyöltä tuntuu kun kelloja ei näy missään ja äänimerkki soi aina töiden alkaessa ja taukojen alkaessa ja loppuessa. Myöskin tuntuu välillä aika rankalta tehdä samaa työtä ihan täysillä koko päivän, kun ei oo vielä kädet/sormet tottunu tommosiin hommiin, niin aika helposti niitä rakkoja tulee, mutta eiköhän se siitä. Työpäivät tuolla farmilla on yhdeksän tuntia, 20 minuutin kahvitauolla ja tunnin ruokatauolla eli aika rennokseen saa ottaa, mutta en todellakaan tiiä kuka on keksinyt noi taukojen pituudet ja en olis koskaan uskonu sanovani tätä, mutta tunnin ruokatunti on aivan liian pitkä! Varsinkin keskellä ei-mitään, missä et voi lähteä sinne kaupungille kahville tai syömään kavereiden kanssa. Tavallaan kyllä tykkään tosta työstä kuitenkin tosi paljon, vaikka siellä niitä hämppejä sun muita mölliäisiä näkeekin oikeestaan joka tunti, sillä se on niin paljon erilaista mitä oon ite tähänastisen elämäni aikana tehnyt. Mutta kokemusten takiahan me täällä ollaan! Onhan se hienoo kirjottaa seuraavaan suomalaiseen cv:hen tehneensä töitä banaaniorjana ;)

Postia Suomesta

Tällälailla kun sitä matkustelee ympäriämpäri maapalloo, niin välillä ei edes huomaa kaipaavansa jotain tiettyjä asioita (kuten ruokaa), mitä sitten alkaa taas uudelleen kaipaamaan kun sitä saa. Koko kierre meillä alko varmaankin Cairnsista kuukausi takaperin kun löydettiin tiemme jo aiemmin mainittuun ruotsalaiseen kahvilaan karjalanpiirakoille, sekä saatiin turkinpippureita ja fazerin sinistä. Siitä lähti sitten ajatus, että vitsi olis kiva saada paketti kotoo missä olis kaikkia lempparikarkkeja ja muita juttuja. Niinpä viimesen viikon sisään ollaan kumpikin oltu niin onnekkaita, että saatiin paketit Suomesta. Onnekkailla tarkotetaan tällä kertaa sitä, että viestillä lähti lista mitä kaikkee sais olla ja pakettina ne saapui kotona olevien ystävällisten apukäsien avulla perille viikon matkustuksen jälkeen.

Pienesti niin sanotusti pelko persuksissa oltiin meidän ruisleipien kanssa, kun sieltä tutusta S-marketista saa vain kolmen päivän päähän päiväyksellä olevaa leipää, mutta hyvin kävi meidän tapauksissa, ties millä pyhällä hengellä ne säily niinkin pitkään ja saatiin syödä ruisleipää hernesopan sekä jauhelihakeiton kanssa. Jotenkin sitä on vaan niin vaikeeta käsittää että minkä ihmeen takia sitä perinteistä suomalaista versioo ruisleivästä ei täältä saa, kun tosi paljon ihmiset on täällä kuitenkin terveellisten elämäntapojen perään (shortsikelit kun periaatteessa kestää ympäri vuoden) ja sitten kuitenkin sieltä paikallisesta marketista haetaan sitä valkosta pullamössöleipää ja laitetaan terveellistä maapähkinävoita ja vielä terveellisempää suklaavoita siihen päälle niin mikä meni vikaan? Okei, ehkä vähän tuli yleistettyä, kyllä täällä muitakin ihmisiä on eikä pelkkiä terveysintoilijoita, mutta siltikin joku sais alkaa tekemään sitä oikeeta ruisleipää täälläkin kaupan hyllyille edes meidän mieliks. Näkkileipää täältä kuitenkin kuulemma saa ihan tosta lähikaupasta, mutta ei olla sitä vielä ehitty kokeilla. Yks asia myös mitä ei olis tullu mieleenkään mitä täältä ei saa, niin niinkin tärkee kun sipsidippi: ei täällä tunneta sellasta jauhopussia mikä sekotetaan kermaviiliin vaan ne sipsit syödään sen pelkän kermaviilin kanssa. Hyi. Hernekeittoo nyt kaipaa aina vaikkei sitä kotona tuu syötyä kovin usein, mutta täällä se maistuu sitäkin paremmalta. Tietenkin myös suomalaisia makeisia piti eri lajeja pyytää ihan vaan kavereille maistettavaks (itelle kaikki siis).

Viime viikonloppuna juhlittiin Juulin synttäreitä pienen kakun kera, sekä valmistettiin edellisenä päivänä suomalaisille tuttu hornashotti -juoma kotoa saaduista karkeista. Hassua jotenkin kun noi tommoset salmiakkijuomat on Suomessa tosi yleisiä shottijuomia baareissa, niin täällä sitä maisto valehtelematta 30 ihmistä ja ykskään ei tykänny, ei sitten yhtään. No, jäipähän enemmän meille!

Tehtiin hieno kakku tyttöjen kanssa Juulille

Mielipide hornashotista

Voiko kukaan vaan nauraa niin paljon (päihteittä), että tippuu tuolilta?