Welcome to our CRIB!

Nyt alko näitten tyttöjen eka roadtrip! Me päädyttiin vuokraamaan tämmönen superhieno campervan (olisko joku retkiauto suomeks?) meidän matkaa varten. Tarkoituksena on siis mennä Australian itärannikkoa ylöspäin maanteitse Brisbanesta aina Cairnsiin asti. Kilometrejä olis edessä sellaset suunnilleen 1700 alusta loppuun ja aikaa olis 10 päivää. Missä kaikkialla käydään matkan varrella ja mitä kaikkee ehtii tapahtumaan, sen näkee sitten.

And now, we are introducing our crib. Vuokrattiin Jucy rentalsilta kahden hengen uljas ratsu satasen päivähintaan (täydellä kolariturvalla, ettei sit vaan sattuis mitään), joka tottelee nimeä Crib. Ei ehkä ihan yhtä hieno kun siinä MTVn Cribs -ohjelmassa, mutta erittäin lähellä. Löytyy ulkoilmakeittiö jääkaapilla, retkituolit, sisätiloista ruokailusali, joka taittuu näppärästi tilavaksi parisängyksi, dvd -soitin, ledilamput hämäriä iltoja valaisemaan ja kaikista parasta: kattoikkuna, mistä voi illalla kattella tähtitaivasta nukkumaan mennessä. Ei paha siis! Kuvista voi ehkä vähän havainnollistaa sitten sitä todellisuutta..

Meidän matka alko siis perjantaina aikasella herätyksellä ja pienellä aamulenkillä raikkaassa (kylmässä) ulkoilmassa rinkat selässä Jucyn Brisbanen toimistolle. Niinkin hyvä tuuri taas kävi, että kun saatiin avaimet käteen, kamat autoon sisään, peilit säädettyä ja kaikki olis ollu valmiina lähtöön, niin eihän se edes halunnu lähtee käyntiin. Ei muuta kun akkua vaihtoon ja sitten tien päälle. Niitä postejahan meille ei koskaan perjantaihin mennessä tullu, niin päätettiin ajella vähäsen jo eteenpäin niitä vielä odottelemaan. Haluttiin kuitenkin samalla hyödyntää aikaa ja päätettiin sit mennä käymään Australia Zoossa, mikä sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Brisbanesta pohjoiseen. Australia Zoo on siis edesmenneen Steve Irwinin vaimon Terryn omistama eläinpuisto, mistä löydät oikeastaan kaikki elukat, jotka Australiassa tarvitsee nähdä ja vielä hieman enemmän. Huippu paikka, kannattaa kyllä poiketa, jos niillä kulmilla pyörii.

Perjantai iltana eläinpuistoreissun jälkeen käännettiin auton nokka kohti pohjoista, sillä päätettiin että postien (ajo- ja apa- korttien) odottelu saa tältä erää riittää. Ajeltiin reilun tunnin verran rannikkoa ylöspäin kaupunkiin nimeltä Cooroy, mistä löydettiin Wikicamps (maksullinen app, millä löydät leirintäalueita lähettyviltä tai kauempaa ja voit navigoida tien suoraan niihin) -sovelluksen avulla mukavan kuulonen ja rauhallinen, sekä halpa leirintäalue. Siinä sitten ennen auringonlaskua tsekattiin, että mites se sänky nyt tehtiinkään ja miten muuten kaikki toimii ja sit vaan asetuttiin taloksi. Oltiin yötä pienellä sora-alueella, missä oli meidän lisäksi ehkä viisi muuta autollista asuntovaunujensa kanssa yöpymässä. Olihan se aika pudotus hienosta huoneistosta autossa nukkumiseen leirintäalueella, missä oli pelkästään vessa. Mutta kaikkeen tottuu ja rauhassa sai yönsä nukkua!

Hyvää huomenta! Ekasta yöstä selvittiin hengissä!

Eilen suunnattiin edelleen pohjoisempaan, Hervey Bay -nimiseen kaupunkiin. Löydettiin vielä ainakin toistaseks mukavan tuntunen karavaaniparkki (Scarness Beachfront) ihan rannasta. Oli pakko päästä paikkaan, missä on suihkut ettei ihan kaikki naisellisuus kuitenkaan häviäis tän kymmenen päivän aikana.. Vettä tuli matkalla tänne kun sieltä kuuluisasta Esterin reiästä ja kun päästiin perille niin yritäppä siinä kokkailla vesisateessa ja kunnon merituulessa. Minkäs takia me ylipäätään tultiin tänne Australiaan?

Maantien varrelta harmaata maisemaa ja trivialia

Päästiin myös testaileen meidän keittiöö...

Ainiin! Me ostettiin eilen myös Optukselta nettitikku, 39AUD (25e?) ja 3GB (ihan älytöntä), niin nyt yritetään pitää teidätkin ajantasalla vielä paremmin!

Minigrippielämää

Nyt olis sitten Gold Coast tältä erää meidän osalta purkissa ja olis aika jatkaa matkaa eteenpäin. Ennen kun saatte tietää minne matka seuraavaks jatkuu, olis luvassa vähän kuulumisia ja yleisiä tuntemuksia kun matkaakin on ihan kohta takana kolmisen kuukautta. Eli onko se koti-ikävä iskenyt vai ei? Kyllähän se varmaan tuolla jossain pään sisällä kummittelee, mutta tällä hetkellä kuitenkin reissaaminen sekä uusien asioiden näkeminen ja kokeminen on päällimmäisenä mielessä. Vielä kuukausi sitten Juulille tuli sillon tällön mieleen asioita joita vois tehdä kun menee kotiin, mutta pian havahtuikin todellisuuteen, ettei sinne kotiin olla ihan hetkeen menossakaan. Emma taas on todennut jo aikoja sitten, että täällä sitä nyt ollaan sen suurempia miettimättä. Siinä se meidän tiimin suurin ero taitaa ollakkin; Juuli kun suunnilleen ajatteleekin ääneen, niin Emma taas tykkää pitää syvimmät ajatukset mielummin omana tietonaan. Loppupeleissä kuitenkin varmaan se paras tapa välttää koti-ikävää on olla ajattelematta liikoja mitä siellä koti nurkilla tapahtuu, sillä kyllä ne asiat siellä järjestyy ilman meitäkin.

Kuva: adamsphilip.com

Kun ekaa kertaa koko reissun aikana oltiin melkein kokonainen kuukausi paikallaan, niin huoneistohotellista tuli meille vähän kun oma koti. Tavarat alkoi löytää omat paikkansa ja olo oli muutenkin kivan kotoisa. Oli kyllä aika haikeet fiilikset pakata kamat taas pitkästä aikaa rinkkaan ja todeta, että tossako se meidän koko omaisuus mukamas oikeesti on. Jep siinähän se, koko komeudessaan, kaikki minigrippi pusseihin pakattuna. Aika tylyä.

Meidän koti

Citypulu

Gold Coastilla alkaa kulkemaan ratikka Heinäkuun 2014 alussa

Mitä Gold Coastista sitten jäi käteen? No ainakin vähintään kunnolla ladatut akut jos ei muuta. Nimittäin enimmäkseen aika kului telkkarin ääressä, kokkaillessa, shoppaillessa lämpösempiä vaatteita koska talvi ja juoksevia asioita hoitaessa eli perus arkisissa meiningeissä. Kyllä me sentään viime viikolla vähän hulluteltiin ja hurautettiin vuokra-autolla katselemaan maisemia Mt. Tamborinelta, joka sijaitsee suunnilleen tunnin ajomatkan päässä Southportista. Tarkotuksena oli siis tällä kertaa vaan käydä kiertelemässä vuorta autolla, kun vaihteeks joku keuhkopöhö oli päässyt yllättämään Emman pari päivää aiemmin. Vuorelta olis löytyny jos jonkinmoista kävelyreittiä sademetsissä ja vesiputouksilla, mutta ei sitten viitsitty lähtee Emman kurkkumätää uhkaamaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa uudella yrityksellä ja vahvemmalla lääkityksellä.

Mt. Tamborinelta Gold Coastille päin

Mt. Tamborine

Kotoisa kahvio vuorella

Auringonlasku The Spitiltä

Tällä hetkellä ollaan vähän jumissa täällä Queenslandin pääkaupungissa Brisbanessa, Fortitude Valleyssa. Täällä odotellaan, että josko meidän viimesetkin kirjeet (yli viikon myöhässä) vihdoin suvaitsisi saapua edelliseen osoitteeseen Southportiin, että voitais käydä ne sieltä vielä poimimassa mukaan ennen kun jatketaan matkaa. Täytyy kyllä vähän kommentoida tota Australian postihommaa. Nimittäin jotenkin luulis kun on kuitenkin niin iso maa, että se edes jotenkin toimis, mutta jos yhdessä kirjeessä kestää melkein kaks viikkoo saapua jostain oletettavasti korkeintaan parin tuhannen kilometrin päästä, niin kuinka se voi olla mahdollista, että jopa Suomesta lähetetty kirje tuli perille jo ennen kun ollaan nähty vilaustakaan meidän kuulemma jo postitetuista ajokorteista. Tampereelta kun lähetät jonnekin Ivaloon kortin niin kyllä se enintään kahdessa päivässä perille löytää! Tai sit meillä on tosiaankin ollu taas vaan huonoo tuuria matkassa, mutta eipä auta kun odotella.. Muuten meillä menee ihan mukavasti, tottakai äitiä on aina vähän ikävä!

Juna-asemalla odottelemassa junaa Brisbaneen. Se on muuten enemmänkin maan päällä
kulkeva metro, kun juna. 

Millon meidän matka jatkuu? Minne se jatkuu? Millä se jatkuu? Siitä kerrotaan seuraavassa postauksessa!

G'Day mate!

ME OLLAAN NYT AUSSEISSA!!!!!

Me päästiin siis pari viikkoo sitten tänne maapallon toiselle reunalle ihmettelemään taas normaalia elämää Aasian jälkeen. Oikeesti voitte kuvitella sen tunteen kun lentokentän ovista astuttiin ulos ja ei tullu enää sitä kauheeta kuumaa hönkäystä päin kasvoja mikä Aasiassa oli ihan normaali juttu aina kun astu pihalle, vaan sen tilalle oli tullu sellanen raikas tuulenvire mikä toi ehkä vähän jopa mieleen oman kotimaan raikkaan kesä-aamun tuulahduksen. Me ollaan nyt omaksuttu tää paikallisten no worries -meininki, joten päätettiin alkaa kirjottamaan tätä blogiakin vähän iisimmin, anteeks siis kaikille kirjakielen ystäville jo etukäteen...

Alunperinhän meidän oli tarkotus olla Indonesiassa ja ylipäätään Aasiassa vielä vähän pidempään, mutta päädyttiin lähtemään tänne Aussilaan jo vähän etukäteen, kun löydettiin niin halvat lennot suoraan Jakartasta Singaporen kautta Gold Coastille. Maksettiin siis koko lystistä noin 155e per nenä, joten miksei? Asutaan nyt siis ainakin juhannuksen yli täällä Gold Coastilla. Tultiin tänne lentojen takia ja ehkä myös siks, kun oltiin kuultu että täällä olis myös talvellakin vähän sellaset Suomen kesäkelit, ettei olis ollu ihan niin radikaali ilmastonmuutos. Täällähän tosiaan on nyt siis keskitalvi menossa, ja päivisin mittari näyttää reilua 20 astetta lämmintä. Yöt on aika viileitä, niin meidän ihanat villasukatkin on päässy ajamaan asiansa vihdosta viimein. Ja jos joku on kattonu Australian Rajalla -nimistä tv-sarjaa, niin ei huolta, me päästiin vaan muutamalla kysymyksellä helposti läpi tarkastukseen, missä seistiin rivissä kun huumekoira haisteli meidät ja meidän tavarat. Olihan se kieltämättä aika kuumottava tilanne, mutta hassu kokemus sekin.

Miami beach ja takana Surfersin tornitalot

Nyt kun kuitenkin joku taas siellä ruudun takana miettii, että mitenköhän päin se Australian kartta nyt oikein menee ja missäköhän noi likat tällä hetkellä ees oikeestaan on, niin laitetaanpas pari faktaa tiskiin tästäkin paikasta. Gold Coast on siis noin puolen miljoonan asukkaan väestökeskittymä (kiitos Wikipedia), joka sijaitsee siis Australian itärannikolla, Queenslandin osavaltiossa, noin 70km Brisbanen kaupungin eteläpuolella. Gold Coastilla on monia onko ne nyt kaupunginosia, mistä ehkä tunnetuin on "bilepaikka" Surfers Paradise, jonne kaikki turistit matkustaa ihan ympäri vuoden. Me majaillaan siis nyt ainakin Juhannukseen saakka täällä Southportissa, mikä on muutaman kilometrin päässä tuosta kuuluisasta Surfersista. Nää ekat viikot täällä on menny ehkä vähän totutellessa taas tähän ilmastoon ja tohon pikkusen leveeseen aussienglantiin, mikä on vähän kun puhuis suomee savonmurteella. Nimimerkillä yritäppä ymmärtää kaatokännissä olevan aussin puhetta, ei oo niin helppoa kun luulis!

Meidän kotikatu

Meidän lähipuistosta napattu kuva aamulenkiltä

Parvekkeelta auringonlaskua

Parvekemaisemia

Jos joku ei tiennyt, niin ollaan täällä Working Holiday -viisumilla, eli meillä on lupa olla maassa vuosi, ja saadaan tehdä töitä niin paljon kun halutaan, paitsi samalla työnantajalla ei saa olla kuutta kuukautta pidempään hommissa. Me haettiin viisumit jo Suomesta käsin netin välityksellä, eikä siis olla minkään matkatoimiston kautta niitä otettu. Oli vain yksi hakemus, mikä piti täyttää ja parin tunnin päästä sähköpostiin kilahti viisumin vahvistusviesti. Yllättävän helppoa, eikös?

Kun tuut Australiaan Working Holiday -viisumilla, tai muuten vaan asumaan/työskentelemään niin on tiettyjä juttuja, mitä pitää muistaa hakea/tehdä/hoitaa. Ihan ensimmäisenä kannattaa hakea se paikallinen liittymä. Me valittiin Optuksen prepaid -liittymä, mikä maksaa kuukaudessa sen 30AUD ja siihen kuuluu 500mb nettiä, 250min puheluita ja 250 tekstiviestiä ja saman operaattorin väliset puhelut on ilmaisia. Täällä noi netit ilmeisesti menee niin, ettei oo ees mahdollista saada sitä Suomesta tuttua rajatonta nettiä, vaan se on aina joku tietty määrä ja sitä voi sitten ostaa lisää jos siltä tuntuu. Kun haet puhelinliittymää, niin muista ottaa passi mukaan, sillä sitä ne ainakin meiltä kyseli. Seuraavana vuorossa oli sitten TFN eli tax file numberin hakeminen, mikä Suomessa tunnetaan myös nimellä veronumero. Se haetaan ihan vaan netistä lähettämällä hakemus ja joku n. 40AUD köyhempänä jäät odottelemaan sitten sähköpostiin sen saapumista. Siinä voi ilmeisesti mennä parikin viikkoo, että se tulee perille. Itehän ei olla omiamme saatu vielä..

Pankkitili on myös hyvä avata, jos sitä rahaa haluaa joskus työnantajalta saada. Me avattiin meidän tilit Commonwealth -pankkiin, missä tilin avaaminen onnistui vain passia ja viisumia näyttämällä. Tileiltä lähtee kuukaudessa 4AUD tilinhoitomaksu, ja jos muiden pankkien automaateilta nostaa, niin muutaman dollarin saa siitä pulittaa, täällä kun ei sitä Suomesta tuttua Ottoa ole, vaan jokaisella pankilla on omat automaatit. Valittiin Commonwealth oikeastaan sen takia, että ollaan kuultu, että niillä on aika hyvin pankkiautomaatteija joka puolella Ausseja, saa nähdä sitten miten käy. Yhtäänhän valintaan ei vaikuttanut se, että niillä on Ilveksen värit.

Queenslandin Transport keskuksesta lähettiin sitten hakemaan paikallista ajokorttia ja APA (adult proof of age) -korttia, minkä jotkut saattaa tuntee 18+ -korttina. Haluttiin hakea kummatkin, kun oikeastaan luultiin, että ne ei maksais kun joku parikymppiä per kortti, mutta loppupeleissä se tais olla yhteensä kummastakin joku 120AUD, että meni ihan nappiin sekin homma. Suomalaisella ajokortillahan saa täällä ilmeisesti ajella lain mukaan, vaikkakin se on vähän epäselvää että minkä ihmeen takia, koska eihän siinä Suomikortissa lue englanniks mitään muuta kun että se on ajokortti. Oikeastaan toisen noista vaan tarvii, jos haluaa käydä baareissa tai ostaa jotain alkoholia tms. kaupasta, niin ei tarvii sitä passia jokapuolelle kantaa mukanaan. Noiden korttien hakemiseen tarvittiin sitten passi, viisumi, kaksi luottokorttia ja osoitetodistus (mihin meillä riitti ainakin hotellista saatu lappunen missä ne todistaa meidän asuvan täällä).

Kaikennäköstä ne haluaa hakemuksissa tietää..

Suomella ja Australiallahan on terveydenhuoltosopimus, eli suomalaiset saa täällä käydä julkisissa terveyskeskuksissa ja sairaaloissa ilman maksuja. Siihen tarvitsee Medicare -kortin, mitä voit pitää mukana sairaalareissuilla, tai muutenkin jos jotain tapahtuu, niin sitä kautta saat korvaukset sitten niistä. Eli oikeestaan homma toimii samalla tyylillä kun Suomessa Kelalla. Ensimmäistä kertaa kun mentiin Medicare -keskukseen, niin täti siellä meille sano että te ootte Suomesta, että ette te mitään korttia tarvii. Ei ihan uskottu tätiä ja mentiin parin päivän päästä uudestaan käymään hakemukset valmiiksi täytettyinä. Medicare -kortin hakemisvaiheessa pitää olla mukana passi sekä viisumi ja viiden minuutin päästä kädessä onkin jo Medicare -numero ja kortti tulee neljän viikon sisään postissa.

Ollaan me täällä vähän muutakin ehditty tekemään, kun hoidettu noita pakollisia juttuja. Hankittiin muun muassa kuntosalijäsenyys, joten hyvästi Aasia-pöhötys! Muutenkin on mukava ollu kun on ihan ite saanu valmistaa omat ruokansa, eikä olla käyty kahden viikon aikana ravintolassa syömässä kun ehkä pari kertaa lounaalla. Saatiin myös viime viikonloppuna vähän paikallista apua kun kaverin kaveri, kuka on asunu täällä jo muutaman vuoden, kierrätti meitä autolla ympäri Gold Coastia näyttäen kaikkia kivoja paikkoja, ettei oltais ihan niin hukassa. Kerettiin myös perjantaina käymään parin suomalaisen kanssa katsomassa Surfersin menomestat ja kyllä täytyy sanoo että vähän eri meininki täälläpäin ja ne yökerhot on tosi pieniä, ainakin näin tamperelaisbaareja nähneen näkökulmasta! Yökerhoon sisäänmentäessä sun henkkarit skannataan ja susta otetaan kuva ilmeisesti turvallisuussyistä ja portsarit on tosi tarkkoja siitä, että ketä ne päästää sisään ja aika helpolla ilmeisesti sieltä baarista voi lentää myös pihalle. Baareissa on myös sellanen käytäntö kun Lockdown, joka suomeks tarkottaa sitä ettei 3 jälkeen yöllä pääse enää baareihin sisälle, vaikka ne on 5 asti aamuyöllä auki. Nää paikalliset pojat täällä vissiin on sellasia, että kaikkien kanssa pitää tapella, niin jos viikonloppuyönä kävelet Surfersin kaduilla, niin et voi välttyä näkemästä edes yhtä tappelua joka suunnilleen ei ehdi edes kunnolla alkamaan niin on jo seitsemän poliisia paikalla. Että ei ihan perus nakkikioski meininkiä siis.

Alkuun..

...Club Liv...

...ja jatkoilla vähän bilistä poikien kanssa!

Muutama huomio täältä vielä. Ei haluta yleistää, mutta kun kävelet kadulla niin joka toinen näyttää lähinnä siltä, kun olis joihinkin fitness -kisoihin menossa eli aika paljon siis niitä appelsiinikainaloita näkyy täälläkin, kun luettiin siis että Suomessa olis nyt menossa fitness -buumi. Täällä se on ikuista, mut tottakai ihmiset haluu näyttää hyviltä, kun on rantakelit oikeestaan vuoden ympäri. Toisekseen ollaan huomattu, että täällä on ehkä myöskin ikuinen movemberi menossa. Joka toisella tai vähintään ainakin joka kolmannella aussipojalla on viikset ja nimenomaan ne pelkät viikset! Ehkä se on joku surffijuttu tai jotain?

Tulipahan löydettyä täältä myös videovuokraamo pimeiden iltojen seuraksi ja voi sitäkin hämmennyksen määrää, kun sieltä yritti elokuvaa vuokrata, niin piti näyttää passi, osoitetodistus ja puhelinnumero, mutta vuokra-aika olikin sitten sen viikon ja makso vaan pari rahaa, että kyllä suomalaisilla on vähän opettelemista.. Mut muuten meillä menee kyllä ihan kivasti täällä. Kokoajan yritetään suunnitella elämää eteenpäin ja kohta on aika jättää Gold Coast taakse ja suunnata ehkäpä kohti pohjoista vähän lämpösempien ilmojen perässä. Ja kai niitä banaaneja pitäis lähtee poimimaan, kun ei valitettavasti meidänkään lompakoissa tota rahaa loputtomiin oo... Ennen sitä on luvassa kuitenkin jotain vähän jännempää kun banaanit, mutta jätetään teidät jännitykseen ja katotaan koska saatte kuulla siitä.

Jakarta

Maanantaina 26.5. lensimme siis vanhempieni kanssa Lion Airilla Semarangista Jakartaan. Tällä kertaa lentoyhtiö yllätti positiivisesti, sillä lentomme lähti etuajassa ja oli tietysti myös etuajassa perillä. Lennot kun yleensä ovat myöhässä. Indonesiassa niinkuin muuallakin Aasiassa kun ihmisillä ei ole aikatauluja eikä mistään asioista oteta turhaa stressiä. Joten kyllä, joskus maailman hitaimmatkin ihmiset osaavat yllättää!

Kentälle saapumisestamme noin tunnin päästä olimmekin jo Millennium Sirih -hotellilla, jossa viettäisimme viimeiset 3 yötä ennenkuin tiemme eroaisivat. Ainoana kriteerinä hotellin valinnassa oli kunnollinen uima-allas, jotta porukatkin olisivat saaneet vielä viimeisetkin brunat pintaan ennen koti Suomeen palaamista. Niin, eipä se ihan sitten kuitenkaan vastannut odotuksiamme, koska altaalle ei nimittäin paistanut aurinko ollenkaan.. Siinä oli ilmeisesti rakennusvaiheessa insinöörillä mennyt sormi suuhun miettiessään mistä suunnasta aurinko paistaa. Allas kun sijaitsi neljännessä kerroksessa ja hotellissa oli varmaan 20 kerrosta niin tietenkin ne 16 kerrosta pönötti siinä auringon edessä koko päivän.. Noh, järkytyksestä selvittiin sitten kiertelemällä isin iloksi lähimmäinen ostoskeskus muutamaan kertaan läpi parin päivän aikana. Läheisyydessä kun ei ollut yksinkertaisesti juurikaan yhtään mitään muutakaan tekemistä.

Halusimme kuitenkin hieman käydä tutkimassa hotellin ympäristöä kävellen ja ajattelimme käydä katsomassa läheisen ostoskadun, joka sijaitsi kävelymatkan päässä booking.comin tietojen mukaan. Hotellilta lähdimme siis kävelemään respan antamien ohjeiden mukaan kohti vihreää isoa rakennusta. Eipä viitsinyt setä sitten edes varoittaa mitä tuleman piti.. Indonesiassa kun tuo liikenne on aivan hirveä sekamelska niin lähdeppä sinne sekaan vielä kävelemään, kun jalkakäytävistä ei ole tietoakaan. Pelkkä liikennehän ei meitä saanut säikkymään, mutta mitä pidemmälle mentiin sitä slummimmaksi alue muuttui. Tienvarret olivat täynnä pieniä kojuja sekä ihmisiä kaupustelemassa milloin mitäkin ja kaikki tuijotti meitä kuin oltaisiin jotain alieneita, nojoo tiedän että se johtui vaan ihonväristä, mutta silti! Siinä kohtaa kun ihmiset alkoivat kerjäämään meiltä rahaa ja rupesivat tulemaan liian iholle, tuli tunne että nyt on päästävä pois ja vähän äkkiä. Samaa reittiä liikenteen seassa sitten puikkelehdittiin takaisin hotellille, mutta hieman nopeimmin askelin kuin tullessa. Onneksi selvittiin vain pienellä säikähdyksellä ja olipahan sekin eräänlainen kokemus! Kuvia paikasta ei valitettavasti ole, koska pelkäsin puhelimen lähtevän samantien jonkun uuden omistajan matkaan jos sen olisin esille kaivanut! Käsittämätöntä kyllä kuinka voikaan suurkaupungin keskustan pilvenpiirtäjien vieressä olla niin päinvastaista ja likaista slummiröttelö aluetta.

nättiä suurkaupunkimaisemaa..

Keskiviikkona saimmekin taas koko porukkamme kasaan viimeistä kertaa, kun Emman tiimi saapui iltapäivällä pelipaikalle. Siinä sitten alkuillasta kävimme vielä viimeisellä ehtoollisella läheisessä ostoskeskuksessa ja loppuilta menikin pakkaillessa rinkkaa taas lähtövalmiuteen. Torstai aamuna vanhempamme lähtivät jo ennen aamukuutta kohti lentoasemaa, joten hyvästelyt tapahtuivat hotellihuoneissa, sillä meidän lento lähti vasta muutamaa tuntia myöhemmin niin ei sen takia viitsitty lähteä lähtöaulaan Juulin isän sanoin nyyhkyttämään ja odottelemaan meidän check-in:n aukeamista.

Meidän matkan Aasian osuus loppuu tähän lukuunottamatta välistoppia Singaporessa. Paljon on nähty ja koettu, mutta kyllä täytyy sanoa että meille tämä kahden kuukauden Aasiassa pyöriminen riittää toistaiseksi ja mukava päästä taas länsimaiseen maahan. Eli hyvästi Aasia ja hello Australia!

Borobudurin temppeli ja Yogyakarta

Ensimmäistä kertaa tiemme erosivat ja Juulin porukan suunnatessa Jakartaan, Emman porukka paikallisten vahvistusten kanssa päätti lähteä Yogyakartaan tutkimaan Borobudurin temppeliä. Semarangista lähdimme kuljettajan kanssa omalla minivanilla aamulla ajamaan Indonesian mielenkiintoisia teitä kohti etelää. Matka kului yllättävän nopeasti yhden pysähdyksen taktiikalla, kun parin tunnin päästä saavuimme Borobudurin temppelin.

Maisemia matkalta

Melkein kun Suomessa ajelisi

Nyt luvassa pieni infopaketti, kun joku on kuitenkin siellä ruudun takana silmät pyöreinä, että mikä? Borobudur on siis yli 30 metriä korkea neliömäinen porraspyramidi. Se on buddhalaisten pyhäkkö, joka sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä Yogyakartan keskustasta. Borobudur on maailman suurin buddhalaisten monumentti ja samalla tietty Indonesian tärkeimpiä turistikohteita, sekä UNESCO:n maailmanperintäkohde. 

Temppelialueelle sisäänmentäessä on kaksi vaihtoehtoa: International ja Local. Tämä ilmeisesti siksi, että ulkomaalaisten tarvitsee kulkea temppelialueella sarongi, eli sellainen huivista taiteltu hame päällä ja paikallisten ei. Niinpä hajaannuimme ystäviemme kanssa ja tapasimme toisella puolella sarongien laiton jälkeen. Oltiin ihan paikallisina liikenteessä ja käveltiin hamosiemme kanssa sateenvarjot auki auringonsuojana kohti temppeliä. Pienen kävelymatkan jälkeen saavuimmekin itse kohteeseen ja aika huima näky se oli! Muuten ympärillä näkyi vain tasaista, puutarhamaista maisemaa ja yhtäkkiä kaiken keskellä olikin iso kivinen rakennelma. Paljon siellä oli paikallisia ja ylipäätään ihmisiä jonkun vapaapäivän takia, minkä syy itselle jäi vähän epäselväksi. Pakkohan sinne päälle oli sitten kiivetä! Jätettiin herrasväki alas odottelemaan ja ehkä ihan hyvä niin, sillä siinä oli vähän kovemmankin urheilijan kunto koetuksella kun niitä rappusia ylös kuumuudessa piti kiivetä. Näkymät rakennelman päältä olivat kyllä upeat ja oli kyllä omasta mielestä kiipeämisen arvoista! Välillä kyllä tuntui että ihmisiä kiinnosti enemmän ottaa kuvia valkoihoisten kanssa, kun siitä itse nähtävyydestä, mutta noh, mikäs siinä. Olis kiva nähdä kuinka monen instagrammiin nekin kuvat on päätynyt.. Muutama kuva paikasta vielä alempana.

Muutaman turistin kanssa

Team Finland

Borobudurista lähdimme ajelemaan kohti Yogyakartaa ja matkalla pysähdyimme syömään myös yhteen tosi kivan näköiseen ravintolaan. Tunnin päästä saavuttiinkin jo hotellillemme, missä hyvästelimme paikalliset sukulaisemme, jotka jatkoivat matkaansa takaisin Semarangiin. Oltiin päätetty heittää elämä risaseks ja ottaa kunnon viiden tähden hotelli kahden yön Yogyakartan vierailun ajaksi. 

Ravintolasta matkalla Yogyakartaan

Yövyimme siis Royal Ambarrukmo nimisessä hotellissa, joka sijaitsi lyhyen ajomatkan päässä oikeastaan kaikesta tarvittavasta. Kahden minuutin kävelymatkan päässä oli myös ostoskeskus, jossa tuli vielä illasta vähän kierreltyä. Muuten aika kuluikin sitten hotellin baarissa istuskellen ja live -musiikkia kuunnellen.

Royal Ambarrukmo

Parvekkeelta näkymät Merapi -tulivuorelle, mikä itseasassa vähän näytti savuavankin.. Kuulemma purkautuu parin vuoden välein ja viimeksi purkautunut vuonna 2010 että kyllä siinä vähän sai jännittää.

Seuraava päivä meni oikeastaan altaalla äitin kanssa rentoutuessa, iskän ollessa sisällä ilmastoidussa huoneessa. Sitten tuli aika ehkä vähän isinkin hätyyttelemänä lähteä Malioboroon, mikä on sellainen paikallisten markkinakatu mistä oikeastaan löytää mitä vaan. Kyllä sai aika tarkkaan pitää laukustaan kiinni siellä pieniä kujia kävellessä ainoina valkoihoisina.. Siellä pääsi sitten tinkaamistaidotkin taas valloilleen, kun piti ostaa katukaupasta muutama saronki, mutta siitäkin kunnialla selvittiin!

Äipän kanssa altaalla

Malioborolta, parempaankaan ei pystynyt pelkäämättä että puhelin viedään kädestä. :D
Tai siltä se kieltämättä siellä vähän tuntukin..

Keskiviikkona olikin sitten aika jatkaa matkaa lentäen kohti Jakartaa, missä Juulin tiimi oli jo valmiudessa.

Kaupunkielämää Semarangissa

Gili Airilta tarkoituksena oli suunnata Jaavan saarelle, Semarangiin. Haasteena oli valita keino millä sinne olisi mahdollista päästä. Lombokista olisi lähtenyt lento yhdellä vaihdolla aikaisin aamulla ja Balilta suora lento illalla. Päädyimme ottamaan Wings Airin lennon Balilta suoraan Semarangiin. Ensin oli siis päästävä Balille, mikä onnistui pikavene+minivan -yhdistelmällä 300k hintaan per henkilö. 

Matka Gileiltä kohti Balia alkoi puolen päivän aikoihin ja mukavan kahden tunnin aallottoman venematkan jälkeen saavuimme Padang Bain satamaan, josta ajoimme tunnin verran Denpasarin lentokentälle. Muutaman tunnin päästä saavuimmekin Semarangin pienelle lentokentälle, missä meitä vastassa oli Emman sukulaisia. Niinpä hyppäsimme auton kyytiin ja 15 minuutin matkanteon jälkeen saavuimme päämäärään. Perille päästyämme vastassa olikin yllättäen varmaan 15 ihmistä, ketkä innoissaan toivottivat meidät tervetulleiksi. Semarangissa asuimme siis paikallisten sukulaisten asunnossa, Bukit Wahid nimisellä alueella, neljän makuuhuoneen rivitaloasunnossa. Ihanaa oli kyllä pitkästä aikaa valmistaa aamiainen itse! Viime kokkailuista meillähän oli siis aikaa kulunut varmaan kaksi kuukautta.. Tarkoituksena meillä oli siis Semarangissa viettää aikaa rennosti perheidemme, sekä sukulaisten kanssa, eikä juosta nähtävyydeltä toiselle kauheella kiireellä.

Semarangissa aika siis kului rentoutuessa ja tulipahan sitä käytyä asuinalueemme pienessä vesipuistossakin, sekä kaupungilla muutama ostoskeskuskin tuli kierrettyä. Yhtenä päivänä kävimme tervehtimässä paikallisen sukulaisen perhettä ja siitä jatkoimme matkaamme Kanpung Laut -nimiseen ravintolaan, mikä sijaitsi vähän kauempana Semarangin ydinkeskustasta. Paikka oli upea! Se oli rakennettu veden päälle vähän kuin iso laituri. Hyvin paikallisen näköinen ravintola, todella kauniit maisemat ja hyvää ruokaa. Emmekä varmasti olisi löytäneet sinne ilman paikallista apua, joten kiitokset siitä.

Ostoskeskus Semarangissa

Kanpung Laut -ravintola

Auringonlasku Kanpung Lautissa

Maanantaina 26.5 oli aika jatkaa matkaa viiden yön Semarangissa olon jälkeen, sukulaisten vieraanvaraisuudesta ja hyvästä majapaikasta huolimatta. Porukkamme jakautui tälläkertaa kahtia ja lähdimme eri suuntiin hetkeksi ennen Indonesian matkan päättymistä.