Minigrippielämää

Nyt olis sitten Gold Coast tältä erää meidän osalta purkissa ja olis aika jatkaa matkaa eteenpäin. Ennen kun saatte tietää minne matka seuraavaks jatkuu, olis luvassa vähän kuulumisia ja yleisiä tuntemuksia kun matkaakin on ihan kohta takana kolmisen kuukautta. Eli onko se koti-ikävä iskenyt vai ei? Kyllähän se varmaan tuolla jossain pään sisällä kummittelee, mutta tällä hetkellä kuitenkin reissaaminen sekä uusien asioiden näkeminen ja kokeminen on päällimmäisenä mielessä. Vielä kuukausi sitten Juulille tuli sillon tällön mieleen asioita joita vois tehdä kun menee kotiin, mutta pian havahtuikin todellisuuteen, ettei sinne kotiin olla ihan hetkeen menossakaan. Emma taas on todennut jo aikoja sitten, että täällä sitä nyt ollaan sen suurempia miettimättä. Siinä se meidän tiimin suurin ero taitaa ollakkin; Juuli kun suunnilleen ajatteleekin ääneen, niin Emma taas tykkää pitää syvimmät ajatukset mielummin omana tietonaan. Loppupeleissä kuitenkin varmaan se paras tapa välttää koti-ikävää on olla ajattelematta liikoja mitä siellä koti nurkilla tapahtuu, sillä kyllä ne asiat siellä järjestyy ilman meitäkin.

Kuva: adamsphilip.com

Kun ekaa kertaa koko reissun aikana oltiin melkein kokonainen kuukausi paikallaan, niin huoneistohotellista tuli meille vähän kun oma koti. Tavarat alkoi löytää omat paikkansa ja olo oli muutenkin kivan kotoisa. Oli kyllä aika haikeet fiilikset pakata kamat taas pitkästä aikaa rinkkaan ja todeta, että tossako se meidän koko omaisuus mukamas oikeesti on. Jep siinähän se, koko komeudessaan, kaikki minigrippi pusseihin pakattuna. Aika tylyä.

Meidän koti

Citypulu

Gold Coastilla alkaa kulkemaan ratikka Heinäkuun 2014 alussa

Mitä Gold Coastista sitten jäi käteen? No ainakin vähintään kunnolla ladatut akut jos ei muuta. Nimittäin enimmäkseen aika kului telkkarin ääressä, kokkaillessa, shoppaillessa lämpösempiä vaatteita koska talvi ja juoksevia asioita hoitaessa eli perus arkisissa meiningeissä. Kyllä me sentään viime viikolla vähän hulluteltiin ja hurautettiin vuokra-autolla katselemaan maisemia Mt. Tamborinelta, joka sijaitsee suunnilleen tunnin ajomatkan päässä Southportista. Tarkotuksena oli siis tällä kertaa vaan käydä kiertelemässä vuorta autolla, kun vaihteeks joku keuhkopöhö oli päässyt yllättämään Emman pari päivää aiemmin. Vuorelta olis löytyny jos jonkinmoista kävelyreittiä sademetsissä ja vesiputouksilla, mutta ei sitten viitsitty lähtee Emman kurkkumätää uhkaamaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa uudella yrityksellä ja vahvemmalla lääkityksellä.

Mt. Tamborinelta Gold Coastille päin

Mt. Tamborine

Kotoisa kahvio vuorella

Auringonlasku The Spitiltä

Tällä hetkellä ollaan vähän jumissa täällä Queenslandin pääkaupungissa Brisbanessa, Fortitude Valleyssa. Täällä odotellaan, että josko meidän viimesetkin kirjeet (yli viikon myöhässä) vihdoin suvaitsisi saapua edelliseen osoitteeseen Southportiin, että voitais käydä ne sieltä vielä poimimassa mukaan ennen kun jatketaan matkaa. Täytyy kyllä vähän kommentoida tota Australian postihommaa. Nimittäin jotenkin luulis kun on kuitenkin niin iso maa, että se edes jotenkin toimis, mutta jos yhdessä kirjeessä kestää melkein kaks viikkoo saapua jostain oletettavasti korkeintaan parin tuhannen kilometrin päästä, niin kuinka se voi olla mahdollista, että jopa Suomesta lähetetty kirje tuli perille jo ennen kun ollaan nähty vilaustakaan meidän kuulemma jo postitetuista ajokorteista. Tampereelta kun lähetät jonnekin Ivaloon kortin niin kyllä se enintään kahdessa päivässä perille löytää! Tai sit meillä on tosiaankin ollu taas vaan huonoo tuuria matkassa, mutta eipä auta kun odotella.. Muuten meillä menee ihan mukavasti, tottakai äitiä on aina vähän ikävä!

Juna-asemalla odottelemassa junaa Brisbaneen. Se on muuten enemmänkin maan päällä
kulkeva metro, kun juna. 

Millon meidän matka jatkuu? Minne se jatkuu? Millä se jatkuu? Siitä kerrotaan seuraavassa postauksessa!