Whatabout Walkabout

Viime torstaina tultiin tänne Innisfailiin Cairnsista kivasti Greyhoundin kyydittämänä. Meille sattu mukava bussikuski, joka muunmuassa kerto, että jos jotain tavaroita sattuu jäämään bussiin, niin ne löytää viikon päästä eBaysta. Että sellasta..

Innisfail on pieni kylä Queenslandin osavaltiossa, reilun tunnin bussimatkan päässä etelään päin Cairnsista. Paikka on tunnettu sellasena farmikylänä, sillä täällä on todella paljon banaanifarmeja, sekä muutamia kala- ja sokeriruokofarmeja. Täällä vallitsee trooppinen ilmasto, joka tarkottaa sitä, että lämmintä riittää oikeastaan vuoden ympäri, vaikkakin talvisin yöt on vähän viileämpiä. On myös mahdollista joutua trooppisen syklonin uhriksi, nimittäin kesäkuukausina niitä saattaa täälläpäin Australiaa esiintyä. Aika jännää, noin niinkun pelkästään tämmösen suomalaisia myrskyjä nähneen näkökulmasta. Kuitenkin Innisfail on ehkä eniten tunnettu backpackereiden keskuudessa, ketkä tulee tänne tekeen farmihommia saadakseen toisen vuoden viisumin. Australiaan saat siis hakea toisen vuoden Working Holiday -viisumia, jos olet tehnyt 88 päivää farmitöitä tietyillä postinumeroalueilla, poissa suurkaupungeista ja sen perässä mekin täällä siis ollaan.

Matkalla Innisfailin keskustaan

Torstaina iltapäivästä päästiin perille Innisfailin keskustaan bussipysäkille, johon meidän lisäksi täydestä bussista jäi kaks muuta tyttöä. Siinä sitten odoteltiin ja ihmeteltiin ja lopulta kun saatiin meidän suut auki, niin selvis että ne on tulossa meidän kanssa samaan hostelliin. Lopulta hypättiin hostellin pomon Johnin kyytiin ja suunnattiin kylän läpi kohti meidän uutta kotia, Walkabout -työhostellia. Työhostelli on siis hostelli, jossa on viikkovuokra, mikä meidän tapauksessa on 195AUD/viikko ja hostellin omistajat etsivät kaikille asukkaille töitä saapumisjärjestyksessä. Joissain tapauksissa tämmöset paikat voi olla pelkkää huijausta tai niissä voi olla tarjolla pelkkää suomeks sanottuna paskahommaa eli huonolla palkalla pitkiä päiviä. Sen verran kuitenkin ihmiset on näistä hostelleista täällä Innisfailissa hyvää puhuneet, että uskallettiin tämmöseen hommaan lähtee, nimittäin tässä kylässä ehkä 99,9% työtä tekevistä backpackereista asuu työhostelleissa. Hostelli sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta ja täältä järjestetään keskustaan kyyti joka päivä kaks kertaa, joten aika helposti pääsee kaupoille jos jotain tarvii, vaikka kävellenkään matka ei kestä kun noin kymmenen minuuttia. Ja nyt kun ollaan ohimennen nähty noi muutkin täällä olevat työhostellit, niin on tää niistä ehkä eniten kodikkaimman ja mukavimman olonen. Hevosenkengän muodossa olevat rivitalot 2-8 hengen huoneilla, iso nurmikenttä keskellä taloja, isot terassit ja nurmikkoalue talojen takana, joten paljon on tilaa olla ulkona. Päästiin huoneeseen samaan aikaan saapuneiden tyttöjen kanssa, sekä neljän jo täällä asustavan pojan kanssa. Meidän lisäks huoneesta löytyy pari ranskalaista poikaa, yks irkku/ruottityttö, yks skottityttö, sekä pari poikaa briteistä.

Meidän koti näyttää vähän ehkä koulurakennukselta

Perjantaina meille sanottiin, että nyt lähdetään Innisfailin suurimpaan tapahtumaan, vuosittaisille karnevaaleille. Kun päästiin sinne, näky oli kun elokuvasta. Edessä oli vanhan ajan tivoli keskellä peltoa, missä oli kaikenmoisia kojuja ja laitteita kaiken ikäsille. Sieltä löytyi myös lehmiä, kanoja ja muita pikkutipuja. Syy, miks me sinne mentiin selvisi, kun löydettiin teltta missä oli banaanin lajittelu ja pakkauskilpailu. Siellä oli backpackers -kategoria, joten jokainen Innisfailin neljästä työhostellista osallistui siihen omalla joukkueellaan. Meno oli ihan huippu alusta loppuun ja tulihan se voitto sieltä kotiinkin vielä kaiken lisäks!

Karnevaali

Ihmiset täällä on vähän kun yhtä suurta perhettä: kaikki moikkailee vaan ohikulkiessaan ja tulee jutuille vaikket ees tuntis koko ihmistä. Se tässä on mukavaa, että helposti tutustuu uusiin ihmisiin ja varsinkin kun oot uus täällä, niin kaikkia kiinnostaa kuka oot ja mistä tuut. Suurin osa ihmisistä on ollu täällä jo aika pitkään, joten kyllä se vähän iteltäkin pientä oma-alotteisuutta vaatii jos haluu päästä porukkaan mukaan. Tässä kun ollaan matkustettu pelkästään kaksin eikä olla kauheesti tavattu muita ihmisiä, niin täällä kyllä toi englanninkielikin kunnolla pääsee paranemaan ja kokoajan oppii lisää, kun sitä kuulee ympärillä kokoajan ja sitä joutuu väkisinkin käyttämään paljon ellet haluu olla epäkohtelias, pitää vaan uskaltaa puhua. Päivät täällä koostuu aikalailla siitä, että maanantaista torstaihin ihmiset käy töissä, suurin osa lähtee aamulla kuuden aikoihin ja tulee takasin neljän jälkeen. Muutama tunti siinä sitten porukalla ollaan illasta pihalla ja sen jälkeen kaikki siirtyy omiin huoneisiinsa ja nukkumaan. Käytännössä täällä alkaa viikonloppu jo torstaina, joten joka viikonloppu torstaista sunnuntaihin eletäänkin sitten vähän kun Juhannusta aina uudestaan ja uudestaan. Ilman korvatulppia ei kyllä täällä saa nukuttua, varsinkaan viikonloppusin, vaikka olis kuinka hyvät unenlahjat.

Hauskan niminen motelli keskustan laitamilla

Nyt täällä sitten ootellaan, että josko sitä pääsis pitkän lomailun jälkeen työn makuun parin viikon sisään, kun suurin osa on suorittanut oman osansa töistä ja saanut jo oikeuden hakea toisen vuoden viisumia. Päivät meillä on kulunu oikeestaan paikallisessa Halpa-Hallissa shoppaillessa uusia vaatteita ja tavaroita, syödessä, sekä nauttiessa auringosta, joten kauheesti ei oo täältä kerrottavaa ennen kun meille niitä töitä löytyy.