Ostettiin siis edellisenä iltana pienen harkinnan jälkeen minivanin ja lautan yhdistelmämatka Koh Lipelle. Ajatuksena meillä oli pysähtyä matkalla jollain saarella vielä ennen Koh Lipelle menoa, mutta todettiin meidän Thaimaa -ajan olleen aika pitkälti pelkkää matkustelua, niin päätettiin säästää hieman rahaa sekä hermoja, ja lähteä suoraan pitkälle matkalle kohti Lipeä. Vaihtoehdoiksi matkamyyjä antoi kuuden tunnin lauttamatkan (ilman vessaa) tai neljän tunnin minivan -matkan sekä siihen lisäksi kahden tunnin lauttamatkan. Päätöstä ei kauhean kauaa tarvinnut tehdä, sillä mennäkkö mielummin autolla parilla pysähdyksellä vai lautalla keinuen ilman mahdollisuutta käydä vessassa ja paikallisten matkustuskulttuurin tietäen matkan pituus kun venähtää joka tapauksessa muutamalla tunnilla. Meidän tapauksessa matkan pituudeksihan tuli se kymmenen tuntia ja miten siihen päädyttiin, se selviää lukemalla tekstiä eteenpäin.
Lauantaiaamuna kukonlaulun aikaan siis päät ylös tyynyistä, viimeiset tavarat rinkkaan ja menoksi. Minivan tuli meitä hakemaan aamulla puoli kahdeksan aikaan ja mitäpä muita paikkoja bussissa oli jäljellä kuin takapenkki. Matka Koh Lantalta Trangiin kesti reilu kolme tuntia mukaanlukien kaksi autolautta -matkaa. Selvisi kyllä meillekkin siinä kolmen tunnin aikana, että minkätakia ihmiset yleensä välttävät noita minivanien takapenkkejä. Pienikin kuoppa tiessä, niin heti kolahti päät kattoon kun taas sillä hetkellä etupenkkiläiset eivät liikahtaneetkaan. Kirjaimellisesti siis tuntui ihan kun olisi ollut kolmen tunnin jatkuvassa vuoristoradassa.
Trangin linja-auto -asemalle päästyämme meille ilmoitettiin, että nyt vaihdetaan autoa ja seuraava lähtisi puolen tunnin päästä. Siinä sitten miettiessä kahdenkymmenen laiturin väliltä, että mistäköhän meidän seuraava kyyti lähtisi, joku paikallinen, ilmeisesti bussikuski, huitoo toiselta puolen asemaa meille että tännepäin. Sinne mentäessä mies heitti kuuden hengen porukkamme rinkat autoon ja katosi. Kymmenen minuutin kuluttua aseman toiselle puolelle kurvasi vanhalla, aikansa nähneellä minivanilla mies, joka hänkin alkoi huitomaan meitä sinnepäin. Lippujamme katsottuaan, mies kovasti vakuutti, että meidän pitäisi siirtää rinkkamme ilmastoidusta, uudesta minivanista hänen ilmastoimattomaan vanhaan Hiaceen. Ihmettelimme neljän muun matkustajan kanssa, että miten asiat siellä voi mennä niin ristiin, että ensin sanotaan toista ja sitten toista. Päädyimme kuitenkin hyppäämään minivaniin, jossa tavaramme jo valmiiksi olivat.
Parin tunnin päästä saavuimme Satuniin, jossa meidän käskettiin vaihtaa taas bussia ja mikäpä muukaan siellä odotti, kuin tämä sama rämä-Hiace minkä näimme jo Trangin linja-auto -asemalla, ei voi olla totta! Me ja ranskalainen pariskunta vaihdoimme tavaramme vanhaan Hiaceen ja matka jatkui kohti Pakbaran satamaa. Juulin istuessa etupenkillä selvisi, että myöhästyimme lautastamme, koska Trangin asemalla emme hypänneet hänen firmansa auton kyytiin. Toinen lautta lähtisi kuitenkin tunnin odottelun jälkeen, onneksi.
Andrew Tours oli siis matkanjärjestäjämme nimi. EI SUOSITELLA KENELLEKÄÄN jos on vaihtoehtoja valita joku muu. Tunnin satamassa heidän toimistollaan odottelun jälkeen kello alkoi lähestyä kolmea iltapäivällä, jolloin lauttamme pitäisi lähteä. Toimistolle ilmestyi viiden hengen porukka, jotka kertoivat ranskalaisille tulleensa juuri Koh Lipeltä. Moneen kertaan jouduttiin ranskalaisten kanssa kysymään toimistotädiltä, että joko mentäisi laivaan ja saadaanko meidän liput. Kellon ollessa jo yli kolmen otimme rinkat selkään ja ranskalaisten kanssa lähdimme kiiruhtamaan sataman terminaalia kohti ilman niitä lippuja, sillä naisen mukaan paidoissamme oleva tarra riittää. Terminaaliin päästyämme, jouduimme maksamaan 20bht maksun ja sitten ihmeteltiin missä meidän lauttaliput on. Siinä sitten meni hetki selitellessä, että ne on sillä toimiston naisella, joka sanoi ettemme tarvitse niitä. Pääsimme läpi ensimmäisestä tarkastuspisteestä ja huomasimme laivan olleen vasta lastausvaiheessa. Ranskalaisten mennessä laivaan edeltä, laivan työntekijät halusivat myös nähdä lippumme. Nyt oli siis heidän vuoro selittää meidän kohtalomme. Siinä sitten muutaman puhelinsoiton ja selvittelyn jälkeen toimistonainen tuli tuomaan sataman henkilökunnalle lippumme, jolloin laivan henkilökuntaan kuuluva mies totesi kyseisen matkanjärjestäjän olevan ehkä huonoin mahdollinen.
Puolentoistatunnin lauttamatkan jälkeen saavuimme Koh Lipen edustalla sijaitsevaan kelluvaan laituriin. Koh Lipellähän ei ole laituria, joten päärannan, Pattaya Beachin, edustalle on rakennettu kaksi kelluvaa laituria mihin isommat veneet voivat pysähtyä. Laiturilta on matkaa rannalle, mikä taitetaan maksua vastaan pitkähäntäveneellä. Laiturilla maksut olivat 50bht venematka ja 20bht saarimaksu Koh Lipelle.
Kello oli tässä vaiheessa jo lähempänä kuutta, joten onneksi olimme varanneet etukäteen majoituksen kahdeksi yöksi hermojen säästämistä ajatellen. Pienen harhailun jälkeen löysimme tiemme majapaikkaamme Gecko Lipe Resortiin.
Valitettavasti tämä postaus jää kuvattomaksi, sillä tämänhetkisellä netillä kuvien lataaminen osoittautui mahdottomaksi. Koh Lipestä ja meidän kuulumisista kerromme sitten seuraavassa postauksessa, joten stay tuned!
Jopas on ollu matka! Hyvä että pääsitte kuitenkin perille.
VastaaPoista